Helpommin sanottu kuin tehty. Se vielä onnistuu, että Ossi voi toipua rauhassa. Hevosen toipumista on vaikea tietää, ilman että sitä kokeilee, sillä eläinhän ei osaa kertoa miltä siitä tuntuu, muuten kuin kokeilemalla ja tarkkailemalla sen reaktioita. Lopulta Ossi sai riittävän pitkän sairasloman ja vaivat paranivat. Omalta osalta tilanne on vähän mutkikkaampi. Tietysti kovasti haluaisin ratsastaa, mutta se ei ole koko totuus. Toinen puoli asiassa on vastuu ja velvollisuudentunne, jota kannan vuokrahevosestani. Kun olen ottanut Ossin vuokrahevosekseni, olen myös vastuussa siitä, että se saa riittävästi liikuntaa. Nyt näyttää siltä, että tämä ei toteudu. Niinpä kannan huonoa omatuntoa sairastamisestani ja Ossin laiminlyönnistä. Tämä taas on vienyt minut Ossin selkään ennen kuin jalkani on täysin parantunut, eikä se ilmiselvästi ole auttanut toipumistani.
Näin kai me ihmiset toimimme työvelvotteittemmekin kanssa. Kannamme vastuuta työyhteisöstämme ja työmme tekemisestä, usein jopa oman ja toisten terveyden kustannuksella. Suurin osa meistä on ollut flunssaisena töissä, vaikka järkevämpää olisi olla kotona siihen saakka, kunnes on oikeasti työkykyinen, eikä enää tartuta flunssaa toisiin työntekijöihin. Välttämättä emme kuitenkaan koe sairastamista mahdolliseksi. Kuka silloin tekisi työmme ja miten työkaverit silloin pärjäävät? Kaadanko kenties työtaakkani toisten harteille? Toimivatko sijaisjärjestelyt vai joudunko töihin palattuani tekemään ympäripyöreitä päiviä saadakseni työmäärän poissaoloni jälkeen hallintaan? Onko minulla oikeus sairastaa? Onko tämä sairaus riittävän vaikea, jotta voin jäädä sairaslomalle?
Silloin kun emme kerta kaikkiaan voi tulla töihin, esimerkiksi leikkauksen jälkeen tai kun olemme sairastuneet vakavasti, voimme hyvin kokea olevamme oikeutettuja sairaslomaan. Mutta entä sitten, kun sairastamme sellaista sairautta, joka ei näy ulospäin? Tällainen tilanne tulee vastaan esimerkiksi silloin kun henkilö sairastuu masennukseen ja työuupumukseen. Ulospäin kaikki näyttää olevan kunnossa, mutta sisäisesti työkykyä ei ole. Tällöin on usein äärimmäisen vaikeaa myöntää edes itselleen olevansa sairasloman tarpeessa. Kun sairaus ei näy ulospäin, huono omatunto, syyllisyys ja häpeä valtaavat tilaa. On vaikea myöntä, että ei toistaiseksi ole työkunnossa. Ehkä vielä pystyn työskentelmään jo kovasti yritän, enhän voi jäädä pois työstä. Kuka silloin hoitaisi tehtäväni, johon olen sitoutunut ja kenen niskaan tehtäväni kaatuvat sairaslomani aikaan? Olenko edes hyvä työntekijä kun en kestänyt eteen tulleita paineita? Mm. tällaisia ajatuksi voi tällöin pyöriä mielessä.
Tilanteissa, joissa oma arviointi kyky heikkenee ja liiallinen vastuunkanto estää järkevän päätöksenteon, toivoisi jonkun toisen huomaavan tilanteen riittävän ajoissa. Esimiehet ovat tässä erityisen merkityksellisessä asemassa, sillä heidän tehtäviinsä kuuluu huolehtia työntekijöiden hyvivoinnista. Myös työkaveri voi olla tärkeä henkilö havahduttamaan uupuneen työkaverin hakemaan apua mieluummin ajoissa, kuin liian myöhään. Ajoissa hoidettaessa masennuksen ja uupumuksen aiheuttama sairasloma on lyhyempi ja uusiutumisriski pienempi kuin silloin kun sairaus pääsee etenemään liian pitkälle.
Jotta emme pelkästään yrittäisi reagoida elämässämme eteen tuleviin asioihin, on meidän kaikkien syytä huolehtia riittävästä unesta, monipuolisesta ruokavaliosta ja säännöllisestä liikunnasta. Myös sosiaaliset suhteet, piristävät harrastukset ja rakkaus auttavat meitä jaksamaan silloinkin, kun työ vaatii meiltä liikaa. Pidä siis huolta itsestäsi ja huomaa kun on aika levätä! Kaikkea hyvää Sinulle.
